sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Home sweet home!

Täällä taas, kotona. Mä rakastan autolla ajamista ja oonkin miettiny että voinko saada siitä yliannostuksen, mutta nyt voin todeta itelleni että kyllä voin. Perjantaina lähdettiin jo aamusta aikasin äitin, kummitustädin, mummun ja papan kanssa kohti Vaasaa. Poikettiin muutamassa kaupassa ennenkun päästiin perille, papan siskolle. Tultiin saman päivän aikana vielä poiskin ja lähdinkin siitä suoraan murun luokse. Tuli siis ajettua yhden päivän aikana 11h autoo. Melko puuduttavaa, mutta kaiken sen arvoista :)

Viikonloppu menikin taas ihan valtavan nopeesti. Grillikausikin tuli avattua ja ilalla päästiin herkuttelemaan letuilla. Huomenna aattelin alottaa päivän pienellä juoksulenkillä. Latasin puhelimeen endomondo sovelluksen ja nyt on hirvee hinku päästä testailemaan että toimiiko se muka oikeasti. Ajattelin myös leipoa huomenna jotain hyvää. Tarkotuksena olisi myös jatkaa kutsukorttien tekemistä. Näillä näkymin vappu tulee vietettyä melko rauhallisissa merkeissä kotona, sillä tuntuu että kaikilla muilla on jo vaikka mitä tekemistä, mutta ei sillä niin väliä, joskus voi ottaa iisimmin (:.

Uudet juoksupökät

4 kommenttia:

  1. Ihanat noi juoksutrikoot!! :) heti ku aurinko paistaa ja tiet on sulat nii tulee kauhee hinku juokseen :p

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ne tarvis jo kipeesti huoltoo :D, mutta kiitos (:!

      Poista